Luonto ei ole sekaisin, sinä olet

Tämä talvi on ollut poikkeuksellinen. Ainakin mikäli on mediaa, somea ja kanssaihmisiä uskominen. Ilma on poikkeuksellisen lämmin, sateet tulevat pääsääntöisesti vetenä, lukuunottamatta Lappia, jossa lunta on ennätysmäärä. Etelässä on tuskailtu, kun ei pääse luistelemaan, laskettelemaan ja hiihtämään. Finlandia-hiihtokin on peruttu ensimmäistä kertaa ja juurikin lumipulan takia. 57-vuotias äitini sanoi, ettei toista tällaista talvea muista. Pajunkissoja pääsee keräämään joulukuussa, tammikuussa saadaan ennätyssuuri suppilovahvero saalis. Kaikkialla kuulee sanottavan kuinka luonto on sekaisin.

Mutta voiko luonto mennä sekaisin? Eikö luonto vain reagoi ympäröivään säähän ja ilmastoon? Ei luonto katso kalenterista, että kappas, nythän on joulukuu, tuossa teille metri lunta ja paukkupakkaset. Tai toukokuussa huomaa, että ei hitto, kevään pitäisi olla kauneimmillaan, mutta vieläkin on lämpötilat alle nolla, sori tyypit! Ei, luonto ei ymmärrä sen enempää kalenterikuukausia kuin juhlapyhiäkään. Jos jouluna on kesäkelit, niin luonto kukkii, se nyt vaan on fakta eikä se tarkoita, että luonto olisi sekaisin.

Voiko poikkeuksellisen lämmin talvi sitten johtua ilmastonmuutoksesta? Ei tietenkään, ilmastonmuutoshan on myytti. Hah. Olispa.
Leutoja talvia on ollut aina, mikä ei sinällään ole poikkeustila. Kuitenkin, jos tarkastellaan keskilämpötiloja, kärkipäässä ovat viimeisimmät vuodet, tarkemmin sanottuna vuodet 2015-2018 ovat olleet mittaushistorian kuumimmat. Jäätiköt sulavat, lämpöaallot piinaavat, sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Saamme jatkuvasti käsiimme uutta tietoa ja uusia raportteja ilmaston lämpenemisestä, ihmiset lakkoilevat ja pitävät mielenosoituksia, asiaa tutkitaan jatkuvasti ja hallituksessa tehdään päätöksiä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Silti näyttää ikävästi siltä, että olemme myöhässä ja liian hitaita.

Minulle ilmastoahdistus on tuttua. Minulla on kaksi pientä lasta ja väkisinkin jää miettimään, millainen heidän tulevaisuutensa maailma on. Ja vaikka kaikki nämä edelläolevat asiat ovat tiedossa, minusta tuntuu, ettei ihmisiä kiinnosta. Oma hyvinvointi ja omat mieltymykset ovat tärkeämpiä asioita, kuin ilmasto. Saavutetusta elintasosta ei hevin luovuta ja shoppailu yksinkertaisesti on kivaa ajanvietettä. Meidän perhe tarvitsee kaksi autoa, koska toinen voi mennä rikki ja ulkomaille on päästävä ainakin viisi kertaa vuodessa, koska ikuinen matkakuume. Liha nyt vain on liian hyvää ja tavarat on saatava uusina, käytetty hajoaa kuitenkin heti.
 Aivosi saattavat nyt nyrjähtää, kun kerron, että kaiken tuon voi tehdä myös ilmastoystävällisesti. Voit matkustaa ilmastoystävällisesti, voit shoppailla ilmastoystävällisesti, käytetty tavara ei hajoa heti ja kaikkea ei tarvitse aina omistaa, voi lainata tai vuokrata. Ilmastoteot eivät ole rakettitiedettä. Ilmastoteot eivät tarkoita automaattisesti asioista luopumista vaan ne ovat pikemminkin tapoja löytää ilmastoystävällinen tie. Voinko syödä eri tavalla, jotta syömiseni ei kuluttaisi ilmastoa niin paljon? Voisinko liikkua paikasta toiseen niin, että hiilijalanjälkeni ei kasva? Miten matkustaisin niin, ettei se aiheuttaisi kohtuutonta taakkaa ilmastolle? Olisikohan jollain tutulla, kaverilla, naapurilla lainata mehustinta, jota tarvitsen vain kerran vuodessa?

Onko nyt siis tarve ahdistua? Ei, koska ahdistus ei auta. Onko paniikin aika? Ei, paniikkikaan ei taida auttaa. Onko nyt sitten tekojen aika? Todellakin! Jos jotain, niin nyt on tekojen aika. Meidän pitää lopettaa vain puheet luonnon sekoamisesta ja siirtyä tekoihin. Sellaisiin tekoihin, ettei se ympärillä oleva luonto tuhoudu ja myös me sen ympärillä. Ilmasto muuttuu, meidänkin on muututtava. Valittaminen, vastaanvänkääminen ja tekosyiden keksiminen on so last season. Niinkuin on kohta vuodenajatkin.

Melkein vuosi sitten

Eksyin yhteen blogiin, kun selailin puhelimella päättömänä netin ihmeellistä maailmaa ja somea. Siellä oli mielenkiintoisia ja rohkeita kirjoituksia omasta elämästä, kipeistä aiheista ja traumoista. Ainut huono puoli oli se, että sitä blogia oli päivitetty viimeksi melkein vuosi sitten.

Se blogi oli mun oma.

Hupsis. Mä koen olevani hyvin vahvasti tunne- ja taideihminen. Tunnen asiat voimakkaasti, syvästi ja näkyvästi. Mun ympärillä oleville ei jää yleensä epäselväks mun päivän fiilis. Näytän tunteet yhtä selkeesti ja vahvasti kuin mitä koen ne. Yleensä se on hyvä asia, joskus huono. Ja taideihmisen musta tekee se, että mä rakastan valokuvaamista, musiikkia, tanssia, esiintymistä, teatteria, kirjottamista, kirjoja ja elokuvia. Musta on ihana katsoa, kun ihmiset heittäytyy ja antaa jotain itsestään muille, oli se sitten avointa esiintymistä laulamisen tai tanssin muodossa tai kolumni hesarissa.
Mutta mun suhde kirjottamiseen muuttuu vähän samalla tavalla kuin musiikkimaku: kirjotan asioista, jotka inspiroi mua sillä hetkellä ja tyylilaji vaihtelee. Mä en osaa pakottaa kirjottamista, sitä vois ehkä yrittää vähän harjotella. Mutta mä oon kirjottajana vielä vähän sellanen fiiliskirjottaja: mulle iskee vahvasti inspiraatio ja tunne, että nyt pitää saada nää ajatukset ylös, paperille tai näytölle. Viimeaikoina oon kirjottanu novellia, ennen sitä kirjottelin omaksi iloksi biisejä. Ja sitten ennen sitä oli tää blogi. Toisinaan mulla on valtava tarve saada paperille kerrottua mun oma mielipide, mun oma kokemus, mun oma tarina. Toisinaan taas itken tän maailman vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Ja sitten mun on pakko heittäytyä omasta elämästä pois ja kirjottaa jotain täysin fiktiivistä ihmisistä, joita ei oo olemassa, joille saan keksiä omat onnet ja onnettomuudet ja päättää heidän elämästä.

Mutta jos nyt tälleen tiivistetysti kerron vuoden tapahtumat, niin voidaan aloittaa sit suhteellisen puhtaalta pöydältä tää homma. Eli tässä kaikki, mitä teidän on syytä tietää mun vuoden mittasesta blogitauosta:

• Alotin valokuvausopinnot! 
• Ja oon saanut kuvata ihan mielettömän määrän ihania ihmisiä, juhlia ja hetkiä.
• Kävin Lintsillä vanhassa vuoristoradassa ja Suomenlinnassa kuvaamassa ja haistelemassa merta.
• Jätin punaisen lihan pois mun ruokavaliosta.
• Jätin lihan pois mun ruokavaliosta.
• Olin tammikuun vegaanihaasteella, jota oon jatkanut nyt enemmän ja vähemmän.
• Äänestin eduskuntavaaleissa.
• Kuuntelin niin paljon Lauri Tähkän Palavaa vettä biisiä, että esikoinen, kohta 5v, osaa sen ulkoa.
• En voi sietää Arttu Wiskarin musiikkia ja silti sitä löytyy mun kuunnelluimpien biisien joukosta Spotifystä, en tiiä, miten se on mahdollista. 
• Podin ja poden loputonta ilmastoahdistusta.
• Oon shoppaillu enemmän kirppareilla.
• Tanssin koko viime vuoden ja nautin siitä täysillä.
• Mutta innostuin jälleen juoksusta ja tanssi sai jäädä.
• Juoksin kympin Kuopio maratonilla viime syyskuussa.
• Ja ilmottauduin puolikkaalle nyt tulevalle Kuopio maratonille syyskuulle.
• Tilasin hesarin.
• Oon tutustunut ihan mielettömän ihaniin ihmisiin. 
• Loikoilin vaahtokylvyssä mun miehen kanssa hääpäivänä. Ja söin suklaata. 
• Uskaltauduin kameran eteen alusvaatteisillani.
• Olin Reino Nordinin, Tuure Kilpeläisen, Lauri Tähkän ja Teflon Brothersien keikalla. Ja Popedan keikalla, mut lähettiin viiden minuutin jälkeen pois, kun se oli aika huono.
• Rikoin mun lähes kaikki jouluperinteet ja silti joulu oli ihana joulu. 
• Olin elämäni ensimmäistä kertaa viihteellä uutena vuotena! 
• Aloin käydä jälleen psykologilla.
• Rakas kuopus täytti vuoden.
• Alotin jälleen rakkaan teatteriharrastuksen!
• En käynyt kertaakaan hierojalla. 
• Edelleen venyttely on ärsyttävää.
• Sain viikonlopputöitä ja se paikka on just täydellinen tähän elämäntilanteeseen. 
• Värjäsin hiukset punaseks.
• Kävin juhlimassa monta monituista iltaa.
• Olin kipeenä enemmän kuin edellisenä viitenä vuotena.
• Täytin 27, eli rokkari-ikä alko. 
• Oon nauranu esikoisen verbaaliselle lahjakkuudelle. 
• Oon seurannu kuopuksen maailman vallotusta ja tsempannu ensiaskeliin. 
• Tällä hetkellä lempibiisit on Mikael Gabriel-Löytäjä saa pitää, Nik Kershaw-The Riddle, Vesala-Uusia unelmia ja Antti Tuisku-Valittu kansa.

Olkaapa hyvät.